• Kohteet-alkusivu

  • Afrikka

  • Afrikka on köyhimmistä köyhin maanosa. Useimmat Afrikan maat ovat köyhempiä kuin 30 vuotta sitten ja monet ovat poliittisesti epävakaita. Maanosan väestönkasvu on voimakas.

    Ympäristötuhot ja aavikoituminen vaikeuttavat toimeentuloa. Lukutaidottomuus on kehityksen pahimpia esteitä. Afrikan lapsikuolleisuus on korkea. Maailman pakolaisista kolmasosa, noin 12 miljoonaa, on Afrikassa. Monet pitkittyneet kriisit ja luonnonkatastrofit aiheuttavat suurta kärsimystä maanosassa. Samaan aikaan useiden avustusjärjestöjen toimintavarat ovat niukentuneet.

    Kirkon Ulkomaanavun (KUA) painopiste on Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, jossa keskitytään eteläiseen ja itäiseen Afrikkaan. Tärkein työmuoto ovat kyläkehitysohjelmat, joissa keskeinen osa on ruokaturvallisuuden parantaminen ruoan tuotantoa ja varastointia kehittämällä.

    Sotien ja luonnononnettomuuksien tuhoamilla alueilla annetaan katastrofiapua. Kotiseuduilleen palaavia pakolaisia ja evakkoja tuetaan kotikylien jälleenrakentamisessa ja elinkeinoelämän käynnistämisessä. Muita työmuotoja ovat kirkkojen oman koulutustoiminnan tukeminen, AIDS-työ sekä ihmisoikeus- ja rauhantyö.