HARTOLAN SEURAKUNTA

Kirkko keskellä kylää

Etusivu

Ajankohtaista

Toiminta

Historia

Toimitilat

Hallinto

Yhteystiedot

(virsi 600, 3. säkeistö)

Tervetuloa Hartolan seurakunnan kotisivuille.

Olemme itähämäläinen seurakunta, jossa tavoitteena on pitää kirkko keskellä elämää. Tässä tarkoituksessa haluamme toimia niin, että mahdollisimman moni ihminen voisi kokea seurakunnan itselleen läheiseksi. Sillä tavoin sanoma armahtavasta Jumalasta ja kristillinen lähimmäisenrakkaus voisi toteutua parhaiten Hartolassa.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi haluamme toimia yhteistyössä niin toisten seurakuntien, kunnan kuin eri järjestöjenkin kanssa. Seurakunta, joka elää ja näkyy myös kirkon ja seurakuntatalon ulkopuolella, on elävä seurakunta.

Näille sivuille olemme keränneet joitakin tärkeitä asioita seurakunnastamme, mutta jos et löydä etsimääsi tietoa, ota rohkeasti yhteyttä seurakuntamme työntekijöihin.

Jeremias Sankari, kirkkoherra

Kirkkoherran nettipäiväkirja

Pakko tekee vapaaksi (saarna sunnuntai 13.5.2012)

Pakko tekee vapaaksi!

Välillä rukoileminen on helppoa, välillä tavattoman vaikeaa. Siksipä opetuslapsetkin pyysivät Jeesukselta Herra, opeta meitä rukoilemaan. Ja mitä Jeesus vastasi. Hän opetti ensin Isä meidän -rukouksen ja kertoi sitten tarinan, jonka opetus on hellittämätön pyyntö. Ja sitä seuraa yhdet Jeesuksen rukousopetuksen parhaiten mieleen jääneet sanat: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Nämä sanat ovat Jeesuksen suurimpia rukouslupauksia. Hän lupaa lähes rajattomat oikeudet pyytää mitä tahansa. Hän ei aseta minkäänlaisia rajoja meidän pyynnöillemme. Hän kehottaa meitä rukoilemaan rohkeasti. Näiden sanojen jälkeen kenelläkään ei ole oikeutta kieltää suurimpiakaan pyyntöjämme. Me saamme pyytää rahaa, työtä, terveyttä, paranemista. Tämä on yksi tärkeä näkökulma Jeesuksen rukousopetukseen, mutta tänään nostan esiin toisen asian näistä samoista sanoista.

Kun tarkastelemme tarkemmin kolmea lupausta, niin huomaamme, että kaikki nämä kolme kohtaa alkavat imperatiivilla, verbin käsky-muodolla. Ne ovat käskyjä. Meille annetaan määräys pyytää, etsiä ja kolkuttaa. Meille ei anneta lupaa pyytämiseen. Meitä ei vain rohkaista, että jos haluamme niin saamme rukoilla. Rukous ei ole jokin ylimääräinen asia, jota kristitty käyttää, jos haluaa. Ja jos ei viitsi vaivata Jumalaa pikkuasioillaan, niin sitten asian voi jättää väliin ja lupaukset sikseen.

Rukous on ennen kaikkea Jumalan käsky. Hän antaa meille tehtävän, jossa hän ei kysy kiinnostaako meitä rukoilla, tai olisiko meillä aikaa tai tahtoa rukoukseen. Hän sanoo pyytäkää, rukoilkaa. Tämä sama käsky sisältyy jo kymmenen käskyn toiseen käskyyn: Jumalan nimeä ei saa käyttää väärin eikä turhaan, mutta sitä tulee käyttää oikein, eli Jumalaa tulee rukoilla. Se, joka ei rukoile, rikkoo kymmentä käskyä vastaan samalla tavalla kuin toinen, joka ei kunnioita vanhempiaan, tekee toisille vahinkoa tai varastaa.

Käsky rukoilla vaikuttaa ensikuulemalta oudolta. Uskoon löytyy taas yksi uusi pitää-asia. Mutta asian voi nähdä toisinkin. Pakko tekee vapaaksi. Tähän käskyyn sisältyy suuri Jumalan viisaus. Jos rukous annettaisin meille vapaavalintaiseksi mahdollisuudeksi, siitä tulisi helposti ansio. Rukoilijat olisivat jokin oma erityinen porukkansa. Vain kaikkein parhaimmat tai taitavimmat uskaltautuisivat rukoilemaan. Mutta rukous ei voi perustua meidän omiin ansioihimme, kun meidät käsketään rukoilemaan. Kukaan ei voi ajatella, ettei ole kyllin hyvä tai uskovainen rukoilemaan. Yhtä vähän kukaan voi ajatella olevansa toisia parempi rukoilija. Sillä Jumala on käskenyt jokaista kastettua opetuslastaan rukoilemaan. Se on yleinen käsky, joka koskee jokaista meistä, olipa hän mielestään hyvä tai huono rukoilija, ja ajattelipa hän omasta uskostaan mitä tahansa. Jokaisella ihmisellä on näin mahdollisuus saada rukoukseen kätkeytyvä lupaus ja siunaus.

Näin rukous ei ole jokin erityinen lisä kristittynä olemiseen. Se ilmentää koko kristittynä olemisen ja elämisen tapaa. Olla kristitty on sama asia kuin olla rukoilija. Niinpä meidän jokaisen on syytä rukoilla. Sellaisen käskyn Jeesus antoi opetuslapselleen tämän kysyessä: Herra, opeta meitä rukoilemaan. Ahkerat esirukoilijat, äidit ja mummot, ovat ottaneet tosissaan Jeesuksen käskyn.

Uskossa on paradokseja, ristiriitoja. Yksi on se, että pakko tekee vapaaksi. Kun meille annetaan pakko, siis käsky rukoilla, ei enää ole merkitystä sillä, mitä ja miten me rukoilemme. Me olemme täysin vapaita rukoilemaan, sillä meidän rukoustaitomme jäävät sivuseikaksi. Kun jotain on pakko tehdä, ei olennaista ole kuinka hyvin me osaamme, vaan se että olemme mukana. Jeesuksen kertomuksen miehen tavoin kyse on hellittämättömyydestä rukoilla, vaikka joku ehkä arvostelisikin meidän tapaamme rukoilla. Me saamme sanoa: Jeesus määräsi rukoilemaan, minulla on oikeus rukoilla omalla tavallani. Rukouksessa nousee keskeiseksi itse rukoileminen, ei sen sanat, muodot tai pyynnöt.

Kun noudattaa jo Jumalan ja sitten Jeesuksen antamaa käskyä ja rukoilee, jo pian huomaa olevansa rukousprosessissa. Siinä satunnainen pyytäminen vie syvempään etsimiseen ja Jumalan valtakunnan porttien kolkutteluun. Jeesuksen omat sanat toteutuvat. Yksin meillä ei ole tähän viisautta eikä voimaa. Siksi tarvitsemme rukousta, joka nousee siitä hädästä ja etsinnästä, joka on ominaista juuri meidän elämällemme ja kasvaa kiinni meihin. Rukouksesta joka on arvo sinänsä. Rukouksesta jonka pakko tekee vapaaksi.

Me rukoilemme Isää, joka on taivaassa, mutta myös täällä maaseudulla, siellä minne me täältä kirkosta lähdemme ja missä elämämme elämme. Hän on tänään keskellämme ja ravitsee ja vahvistaa meitä Poikansa ruumiilla ja verellä. Ja lähettää meidät sitten rukoilemaan ja palvelemaan omalla paikallamme, ja kulkee itse kanssamme joka päivä. Sivun alkuun

Kuulen sinun äänesi (saarna sunnuntai 22.4.2012)

Minä olen kastettu! Minä kuulun sinulle! Minä tunnen siis sinun äänesi! Mutta kun minä en tunne!

Minä tiedän mitä Raamatussa on kirjoitettu sinusta. Minä muistan sinun elämäsi päävaiheet. Ja paljon vertauksia, joita olet kertonut. Mutta silti olet minulle monella tavalla suuri tuntematon. Minä en tunne sinun ääntäsi. Tuntuu aivan mahdottomalta olla samaa mieltä kanssasi, kun lupasit, että sinun lampaanasi tunnen sinun äänesi. Voisin minä toki vain sanoa tuntevani sinut. Mutta jos sanoisin tuntevani äänesi, valehtelisin. Silloin annan väärän kuvan itsestäni. En minä tunne sinua. Toivon kyllä, että sinä tunnet minut. Voinko minä luottaa siihen, että kuulun silti sinulle.

Minä en tunne sinun ääntäsi! Minä kuulen liian monta sinun ääntäsi. Minä en tiedä, mikä niistä äänistä on oikea äänesi. Yksi ääni puhuu erottautumisesta maailmasta. Toinen ääni kertoo, miten kohtasit hyljeksityn samarialaisen naisen. Välillä sinun äänesi puhuu niin vaikeita, että en ymmärrä mistä on kyse. Mistä tunnistan oikeat ja väärät paimenet. Minä kuulen niin monta ääntäsi, että en enää tiedä mistä suunnasta tulevaa ääntä pitäisi seurata. Sinä olet liian moniääninen. Jos olisikin vain yksi ääni, jonka kuulen. Mutta kun niin ei ole.

Minusta tuntuu Jumalan pilkalta sanoa, että tunnen sinun äänesi. Monesta julkisuuden ihmisestä voin sanoa, että tiedän hänet vaikka en tunne. Suhteeni sinuun on samanlainen: tiedän sinut mutta en tunne varmasti ääntäsi. Tuntuu että ylpeilisin sinusta, jos sanoisin tuntevani sinut. Haluaisin näyttäytyä parempana kuin olenkaan. Ikään kuin tietäisin mitä sinä sanot ja ajattelet, lukisin sinun ajatuksiasi ja voisin sanoa toisille: näin Jeesus sanoo. En minä osaa lukea sinun ajatuksiasi. En minä voi olla varma, että se mitä sanon sinun ääneksesi, on sinun äänesi eikä minun ääneni. Miksi sinä menit sanomaan, että sinun omasi tuntevat sinun äänesi?

Sinun äänesi kuuluu niin monella tavalla. Ja minun pitäisi erottaa sinun äänesi varkaan äänestä. Minä kuulen niin paljon puhuttavan sinun äänestäsi, että olen ihan ymmälläni. Minä en tunne sinua niin hyvin, että voisin erottaa sinun äänesi ja väärän paimenen äänen toisistaan.

Jossakin tilanteessa olet ystävällinen ja huomaavainen. Voin melkein nähdä miten tulet ihmisen luokse ja lohdutat häntä, annat hänelle uskoa ja toivoa paremmasta. Toisessa tilanteessa sinä sanot suorat sanat. Sinä et välitä yhtään siitä, että ihmiset eivät hyväksy sinua ja loukkaantuvat sinuun. Miten sillä tavalla toimimalla voi olla mahdollista, että sinä olet kaikkien ihmisten paimen ja tahdot jokaisen ihmisen laumaasi. Juuri kun minä kuvittelen tuntevani sinun äänesi alan epäillä. Toisinaan sinun äänesi on niin yllättävä ja jyrkkä, että olisi paljon helpompi ajatella sen olevan väärän paimenen ääni.

Minä tahdon, että sinun sanasi lohduttavat minua. Sitä tarvitsen minä ja sitä tarvitsee moni muu. Elämässä on niin paljon heikkoutta ja haavoittumista. Mutta kun sinä välillä lohdutat ja välillä loukkaat. Tosin minä kyllä ymmärrän, että monesti minä tarvitsen enemmän loukkaamista kuin lohdutusta. Mutta. Mistä minä tiedän, milloin sinä tahdot sanoillasi lohduttaa minua heikkoa ja milloin sinä tahdot murtaa vahvan ylpeyteni. Jospa otan silloin vastaan lohdutusta, kun minun pitäisi ymmärtää ottaa vastaan suoraa puhetta. Ja välillä kun kaipaan lohdutusta sinun sanasi tuntuvat liian päällekäyviltä ja syyttäviltä. Kun heikkona on niin paljon helpompi kuulla syytöksiä ja vahvana nähdä olevansa aina oikeassa. Minä en osaa tunnistaa sinun ääntäsi oikein! Minä en tunne sinun ääntäsi! Ja luulen että en ole ainoa.

Tässä tuntemisen ja ei-tuntemisen ristiriidassa minä elän elämääni. Silti minun pitäisi pystyä löytämään varmuus siitä, mikä on sinun äänesi, mitä sinä haluat sanoa minulle juuri nyt. Kaiken tämän ristiriidan ja epävarmuuden keskellä taitaa olla turvallisinta, että palaan Raamatun ääreen ja pysyn kiinni Raamatun sanoissa. Unohdan tai jätän sivummalle yrityksen kuulla, mitä sinun äänesi sanoo minulle juuri tässä elämäntilanteessa, niissä asioissa joiden kanssa nyt kipuilen.

Raamatun sanassa minä pystyn luottamaan, että kuulen sinun äänesi. Silloin tosin ne sanasi, joilla yrität murtaa minun ylpeyteni, jäävät lukematta ja kuulematta. Ja minä keskityn lähinnä siihen ääneesi joka lohduttaa.

Jumala, onko sinun vertaistasi?
Sinä annat synnit anteeksi
ja jätät rankaisematta
jäljelle jääneen kansasi rikkomukset.
Sinä et pidä vihaa iäti,
sinä olet laupias.
Sinä armahdat meitä yhä,
poljet syntimme jalkojesi alle.
Kaikki syntimme sinä heität
meren syvyyteen. (Miika 7:18-19)

Jeesus, minä kuulen sinun äänesi! Sivun alkuun

Raamattuja... ja muita löytöjä (torstai 18.4.2012)

Seurakuntatalolla on paljon Raamattuja. On vanhoja Raamattuja ja uusia Raamattuja. On suomenkielisiä Raamattuja ja latinankielinen ja ruotsinkielinen ja englanninkielinen ja vironkielinen ja liettuankielinen.

Viikon verran on ollut ja viikon vielä jatkuu raamattunäyttely. Tänä vuonna tulee 370 vuotta ensimmäisestä suomenkielisestä Raamatusta, 200 vuotta Suomen Pipliaseuran perustamisesta ja 20 vuotta nykyisestä raamatunkäännöksestä. On siis monta syytä puhua ja tutkia Raamattuja.

Raamatut ovat Itä-Hämeen Museon kokoelmista ja yksityisiltä hartolalaisilta. Koolle on saatu edustava joukko kirjoja 1500-luvun lopulta tälle vuosituhannelle. Raamattujen ohella on virsikirjoja ja muita vanhoja uskonnollisia kirjoja.

Vaikka jokainen Raamattu on arvokas Raamattuna, niin muutamat kirjat nousevat minun mielessäni ylitse muiden. Näyttelyn vanhin kirja on saksalaisen Martin Chemnitzin Examen concilii Tridentini vuodelta 1585. Hän oli uskonpuhdistuksen toista sukupolvea, Martti Lutherin oppilas. Hänen kirjansa on oiva ajankuva. Kirja on tutkielma katolisen kirkon Trenton kirkolliskokouksen päätöksistä. Kirjassaan hän luterilaisesta näkökulmasta kritisoi voimakkaasti katolista oppia.

Toinen mielenkiintoinen kirja on Lucas Osianderin latinankielinen useampiosainen Raamattu Sacrorum Bibliorum vuodelta 1589. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee sen omistuskirjoitus. Kirjan on omistanut Turun katedraalikoulun rehtori Marcus Henrici Helsingius (noin 1565-1609). Tämän kirjan löytymistä voi pitää melkein sensaationa, sillä hänestä on kirjoitettu tutkimus 1970-luvulla. Siinä ei luonnollisestikaan ole tunnettu tätä kirjaa ja siinä olevia merkintöjä.

Kirjan tietä Itä-Hämeen museoon voidaan seurata osittain. Kirjassa on Lapinjärven kirkkoherra Anders Kraftmanin (1711-1791) nimikirjoitus. Se on kuulunut Rautalammin kirkkoherra A.R. Langin (1805-1877) kokoelmaan. Museoon se on löytynyt 1930-luvun alussa Heinolasta nahkuri Suomisen vintiltä. Näin kirjat ovat kulkeneet läpi vuosisatojen.

Raamattunäyttely innosti minua tutkimaan hieman seurakunnan arkistossa olevia vanhoja perukirjoja vuosilta 1850-80. Ennen vanhaan nimittäin koko omaisuus merkittiin tarkkaan perukirjaan, kirjatkin useimmiten yksilöidysti. Seurakunnan arkistossa perukirjoja on siksi, että lesken mennessä uudestaan naimisiin hänen piti osoittaa, että edellisen puolison kuoleman jälkeen on tehty perukirjoitus ja omaisuuden jako.

Paljon kirjoja ei ole löytynyt, mutta maininta Raamatusta löytyi kaikkiaan yhdeksässä perukirjassa, nimittäin Kalhon Juvalla, Vehkalahden Loukkaassa, Ylemmäisten Nokkalassa, Mansikkamäen torpassa, Vassilan myllyssä, Vehkasalossa, Niemistenmaan Oijalassa, nykyisen Pertunmaan Joutsjärvellä ja Kalhon Laattalassa. Raamatun arvosta kertoo, että Mansikkamäen torpparin perukirjassa Raamattu on samanarvoinen kuin kaksivuotias tammavarsa.

Raamattujen lisäksi perukirjoissa mainitaan virsikirjoja, Uusia testamentteja, saarnakirjoja ja hartauskirjoja sekä yhdessä perukirjassa maallista kirjallisuutta ”Wilhelm Telli kertomus”.

Kun useimmiten kodissa oli vain yksi tai kaksi kirjaa, niin kirjamäärältään nousee kaksi taloa ylitse muiden, Luhangan Tammijärveltä puuseppä Matti Tjellin perhe ja Ylemmäisten Nokkala, joissa molemmissa oli kolmetoista kirjaa.

Kun olen kiinnostunut historiasta, tämä Järvisen Vesan aikaansaama näyttely on saanut aikaan paljon löytöjä ja uutta innostusta menneisyyteen. Sivun alkuun

Kiirastorstaista pääsiäisaamuun (sunnuntai 8.4.2012)

Kiirastorstaina

kuljen ehtoollisvälineet kädessä kohti alttaria
osaavatko nuoret olla hiljaa
holvi toistaa vain minun ääneni
Tässä me olemme
Synti vie meitä toisistamme kauemmas
Ehtoollinen tuo meidät yhteen
kuuntelen psalmia 22
iloitsen nuorten arkisista vaatteista
alttari riisutaan kaikesta,
kynttilät, kukat, ehtoollisvälineet
Herra, älä ole niin kaukana
kaikesta
tyhjä alttari täyttyy mustalla
Käy yrttitarhasta polku
hämärässä hiljainen kulkue kirkosta ulos
sakastissa kiitän nuoria
Minua itkettää

Pitkäperjantaina

istun kirkon penkissä
mustaksi puettu alttari
Niin kuin ryöväri ristinpuussa
Emme häntä minään pitäneet
pianon riitasoinnut
paksu musta viiva kankaalla
punaiset maalipisarat
Miksi hylkäsit minut?
suti tömähtää kangasta vasten
Minä itken
Oi rakkain Jeesukseni

Pääsiäisyönä

nuorten ristikulkue odottaa kirkon edessä
kaukaa kuuluu huuto Perkele kirkko
astun pimeään
tuohus nuoren tytön kädessä
unohdin sytyttää sen
Nyt herää yöstä, henkeni
nuoret ottavat pois kaiken mustan
pääsiäiskynttilä ja alttarikynttilät palavat
en kaipaa muuta valoa
On kaiken yllä kirkkaus
ääni 1700 vuoden takaa
Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta
kädet väsyvät
en tiedä jaksanko ylistää loppuun asti
levotonta supinaa ehtoollispöydässä
ensin ärsyttää
Sinun puolestasi annettu
tässä on kotoinen olo
Kristus nousi kuolleista
Katson hautausmaalla täysikuuta

Pääsiäisaamuna

kirkkoon tullessa alttarilla kuusi kynttilää
tumma pitkänperjantain maalaus
nuorten äänet laulavat ilosta
Jesajan rohkaisevat sanat
Häneen me panimme toivomme, ja hän pelasti meidät
katson synkkää taulua
isä kuihtui ja kuoli
musta kalliohauta ja keltaiset narsissit
Ruumiin ylösnousemisen
Kävelen kirkon ovesta ulos
Hän ei ole enää täällä Sivun alkuun

Aprillia, aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle! (saarna sunnuntai 1.4.2012)

Aprillia, aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!

Kuinka monesti me ihmiset olemme toivoneet, että Jeesuksen sanat ja teot olisivat vain aprillia.

Silloin kun tavalliset kalastajat jättivät työnsä ja heidän perheensä joutuivat miettimään toimeentulonsa uusiksi, sillä tämä yhteiskunta vaatii mahdollisimman pitkää työuraa, nuorempana töihin ja vanhempana eläkkeelle. Me tiedämme että haihattelut sikseen.

Silloin kun Jeesus kielsi tekemästä hyviä tekoja julkisesti niin että kunnia niistä jää saamatta, sillä tämä yhteiskunta kunnioittaa ihmisiä heidän tekojensa ja ansioidensa mukaan. CV:n pituus ratkaisee.

Silloin kun Jeesus kielsi meitä rikastumasta ja keräämästä omaisuutta ja tyytymään siihen mitä Jumala antaa, sillä tämä yhteiskunta laittaa ihmiset paremmuusjärjestykseen tulojen ja omaisuuden perusteella. Suuria tuloja arvostelemme silloin kateellisina, kun toiset saavat, mutta me emme.

Silloin kun Jeesus kielsi meitä tuomitsemasta toisiamme, sillä tämä yhteiskunta tahtoo tuomita: mustalaiset ovat laiskoja, somalit eivät tee työtä, venäläisten rahat on hankittu rikollisesti. Vain omia tekojamme emme tuomitse.

Silloin kun Jeesus lyöttäytyi kaikenlaisten syntisten seuraan, sillä tämä yhteiskunta tahtoo sulkea rajansa köyhiltä romanialaisilta, mutta toivottaa tervetulleeksi ja antaa verohelpotuksia rikkaille ulkomaalaisille. Mukavampi meidän on olla kaltaistemme seurassa.

Silloin kun Jeesus asetti lapset ja lapsenmieliset etusijalle, sillä tämä yhteiskunta tahtoo saada lapset tehokkaasti hoidetuiksi ja koulutetuiksi, kuluttamaan ja työelämään lapsuutta ajattelematta. Me aikuiset tiedämme, että lapsi ei ymmärrä.

Silloin kun Jeesus rikkoi yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä parantamalla sapattina, sillä tämä yhteiskunta perustuu kirjoittamattomiin sääntöihin. Häiriköt kyselevät hyvä veli -verkostosta ja nostavat esiin salattuja vääryyksiä. Parhaita ovat ne ihmiset, jotka tyytyvät siihen mitä on päätetty.

Silloin kun Jeesus varoitti meitä käyttämästä turhia ja pilkkaavia sanoja toisista ihmisistä, sillä tämä yhteiskunta on tosi-tv:tä, missä voittaa se joka osaa nasevimmin pilkata toisia. Me huudamme, pilkkaamme, syytämme, sillä ihminen on vapaa toimimaan niin kuin tahtoo.

Silloin kun Jeesus kielsi odottamasta mitään merkkiä, sillä tässä yhteiskunnassa ihmiset eivät luota itseensä, vaan niihin merkkeihin joita mainokset ja toiset ihmiset sanovat hyviksi. Meidät on saatu merkkiuskollisiksi markkinaorjiksi.

Silloin kun Jeesus sanoi että elämään kuuluu kärsimystä ja vaikeuksia, sillä tässä yhteiskunnassa vain menestys on sallittua. Sossu antakoon roposia niille, jotka eivät ymmärrä pärjätä meidän säännöillämme.

Silloin kun Jeesus käski nöyryyteen, sillä tämä yhteiskunta perustuu ylpeydelle ja oman edun tavoittelulle. Heikkouden tunnustaminen pudottaa ihmisen rappujen juureen, missä ohikulkiessa saatamme suunnata säälivän katseen.

Silloin kun Jeesus käski antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen, sillä tässä yhteiskunnassa yksikin virhe on liikaa. Koskaan et saa anteeksi. Sinut muistetaan vain siitä. Samaa virhettä et saa tehdä kahdesti, sillä me emme tahdo kärsiä sinisilmäisyydestämme. Mutta itsellemme sallimme sen minkä muilta kiellämme.

Silloin kun Jeesus käski meitä antamaan rahamme köyhille, sillä tämä yhteiskunta nauraa sille joka tahtoo parantaa köyhien asemaa ja lähettää rahaa ulkomaille. Me emme tahdo luopua omasta hyvinvoinnistamme toisen hyväksi.

Silloin kun Jeesus sanoi suuruutta olevan palvelemisen, sillä tässä yhteiskunnassa ei arvosteta sitä joka palvelee, vaan sitä joka käskee. Valtaa me kaipaamme ja toisen yläpuolelle pääsemistä.

Silloin kun Jeesus sanoi kaikkien olevan samanarvoisia Jumalan edessä, sillä tässä kirkossa on suvaitsevainen vain meidän kanssamme samalla tavalla uskovien ja elävien kilvoittelu. Me tiedämme mikä on hyväksyttyä ja oikein Jumalan edessä.

Mutta! Herra, minun Jumalani, on minun auttajani. Herra on lähellä - kuka voisi minua syyttää. Joka kulkee syvällä pimeässä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan.

Jeesus voi sanalla rohkaista uupunutta. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: Jeesus Kristus on Herra.

Meidän maailmamme on täynnä kateutta, itsekkyyttä, pahuutta, tuomitsemista, vääryyden hyväksymistä, pilkkaamista, loukkaamisen halua, vaikeiden asioiden välttämistä, oman edun tavoittelua, selän takana puhumista, sortamista, Jumalan tahdon omimista.

Tällaisen maailman Jeesus tuli sotkemaan. Siksi hän opetti, siksi hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Itsekkyyden maailma on kavala maailma. Siinä vahva ja hyvä ihminen pärjää, mutta kaikki ihmiset eivät ole vahvoja ja hyviä - ja kukaan ihminen ei ole aina vahva ja hyvä.

Jeesus tuli meitä heikkoja, epäonnistuneita, huonoja, synnissä eläviä varten. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken.

Onneksi Jeesus ei sanonut aprillia, aprillia, syö silliä juo kuravettä päälle toimiessaan syntisten ihmisten parhaaksi. Hän muistutti kerta toisensa jälkeen, että heikoimmallakin ihmisellä on arvonsa, että pieni, heikko, lapsenmielinen, hylkääjä ja hyljätty, loukkaaja ja loukattu, pahakin ihminen kelpaa Jumalalle syntimme sovittaneen Jeesuksen tähden. Sillä lasten huuto on meidän ihmisten hätähuuto: Hoosianna! Herra, armahda meitä! Sivun alkuun

Seurakuntarakennetta uudistetaan (torstai 16.2.2012)

Kirkkoon on valittu uusi kirkolliskokous neljäksi vuodeksi. Yksi sen tärkeimpiä tehtäviä on tehdä päätös kirkkomme seurakuntarakenteesta. Siihen on ajamassa toisaalta kuntaliitokset, toisaalta taloudelliset paineet. Kirkon keskushallinnon käsityksen mukaan me pienet seurakunnat emme pärjää tulevaisuudessa. Talous heikkenee ja toiminta hiipuu.

Kirkkohallituksen asettama työryhmä esittää ns. rovastikuntamallia ratkaisuksi. Siinä seurakunnat voisivat säilyä ”itsenäisinä”, mutta rovastikunta olisi hallinnollinen kokonaisuus. Kiinteistöt, hautausmaat ja muu omaisuus kuuluisi rovastikunnalle. Sillä olisi yhteinen veroprosentti, ja verotulot jaettaisiin rovastikunnan seurakunnille jollakin perusteella, kuten tällä hetkellä seurakuntayhtymässä. Lisäksi rovastikunnan sisällä seurakuntarajat voidaan määritellä kirkon ja seurakunnan tehtävästä käsin.

Vaikka tämä malli näyttää pienen seurakunnan kannalta toiseksi parhaalta itsenäisyyden jälkeen, on siinäkin joitakin kysymysmerkkejä. Yksi kysymys on rovastikunnan koko. Mihin rovastikuntaan Hartola kuuluisi? Säilyisikö Heinolan rovastikunta? Vai olisimmeko osa laajaa Mikkelin tai Hollolan rovastikuntaa? Kumpikaan laaja rovastikunta ei innosta.

Mietin mitä on seurakunnan itsenäisyys kirkon perustehtävän hoidossa, kun rovastikunnalla on oma strategia, joka ohjaa rovastikunnan toimintaa. Kirkkoneuvoston itsenäisyys jää aika vähäiseksi, kun sen tehtävänä on viedä käytäntöön rovastikunnan strategia omassa seurakunnassa. Kyseessä on sama ongelma kuin tällä hetkellä yhtymän strategian suhde seurakunnan toimintaan.

Tämän mallin heikkoutena pidetään, että seurakunnat toimivat liian itsenäisesti eivätkä osaa hahmottaa rovastikuntaa kokonaisuutena. Ei meidän tarvitsekaan. Minun käsitykseni mukaan seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö, jonka pitää saada itse määrätä omasta elämästä ja toiminnasta.

Henkilöstön osalta todetaan, että rovastikuntatasolla päätetään, mikä henkilöstö olisi rovastikunnan yhteistä ja mikä sijoitetaan seurakuntaan. Seurakunta siis saisi sen mitä sille annetaan. Lisäksi tässäkin mallissa päätösvaltaa kirkon ja hautausmaan osalta erotetaan paikallistasolta jonnekin kauas. Kuitenkin todetaan, että seurakunta on paikallisen yhteisöllisyyden vaalija. Miten se onnistuu, jos päätökset vaikkapa kirkon ja hautausmaan osalta viedään paikallisyhteisöstä pois. Niistä huolehtiminen kuuluu keskeisesti paikalliseen yhteisöllisyyteen.

Seurakunnilta pyydetään lausuntoa huhtikuun loppuun mennessä ja toukokuussa kirkolliskokous päättää minkö mallin mukaan asiassa edetään. Sivun alkuun

Piispa Hartolassa tänä keväänä (maanantai 9.1.2012)

Hartolan seurakunnassa on tänä keväänä piispa Seppo Häkkisen toimittama piispantarkastus. Piispantarkastus on muuttunut siitä mitä se on aikaisemmin ollut. Pääpaino ei ole enää tarkastamisessa. Enemmänkin kyseessä on tapa tukea seurakunnan toimintaa ja auttaa sellaisissa kysymyksissä jotka juuri Hartolassa ovat tärkeitä. Samalla piispantarkastus on koko kevään kestävä prosessi, joka huipentuu maaliskuussa kun piispa tulee seurakuntaan.

Siihen liittyen parhaillaan on menossa keskustelukierros tarkastuksen teemoista. Työyhteisökysymysten ohella vapaaehtoistoiminta on sellainen aihe, joka meitä kiinnostaa. Seurakunnassamme on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät hyvin monenlaisia tehtäviä. Vapaaehtoisten tukeminen ja kouluttaminen, mutta myös uusien löytäminen tulevat entistä tärkeämmiksi kun seurakunnan talous on kiristynyt. Tällaisiin asioihin kaipaamme pohdiskelutukea.

Olennainen osa piispantarkastusta on seurakuntalaisten tapaaminen. Torstai-iltana 8.3.2012 on seurakuntatalossa seurakuntailta, jonka tarkka aika ja aihe selviää myöhemmin. Seuraavana sunnuntaina 11.3.2012 klo 10 on kirkossa piispanmessu, jossa piispa saarnaa. Sen jälkeen on vielä kirkkokahvit seurakuntatalossa. Pois on jäänyt sunnuntaiaamun yleinen piispantarkastus, jossa tarkastajat kertovat huomioitaan seurakunnasta ja sen toiminnasta.

Toiveeni on, että mahdollisimman moni seurakuntalainen osallistuisi piispantarkastuksen tilaisuuksiin. Sivun alkuun

Lomautukset alkoivat (maanantai 9.1.2012)

Hartolan seurakunta lomauttaa tänä vuonna koko henkilöstönsä kolmeksi viikoksi. Syy on seurakunnan vaikea taloudellinen tilanne. Jo muutaman vuoden ajan seurakunnan henkilöstömenot ovat olleet liian suuret suhteessa tuloihin. Toinen lastenohjaajan toimi lakkautettiin viime vuonna ja ensi vuonna eläköitymisen myötä vähennetään henkilöstöä lisää.

Tämän vuoden keino on lomautus. Ensimmäisenä oman lomautusurakkansa aloitti talouspäällikkömme Hannu Tukiainen, joka on tämän viikon lomautettuna. Sen jälkeen lomautukset jatkuvat toukokuulle niin, että melkein koko ajan on yksi, välillä kolmekin lomautettuna. Pieni osa on kesällä ja viimeiset ensi syksynä.

Lomautusten tarkoitus vähentää henkilöstömenoja, mikä tarkoittaa että seurakunnassa on tänä vuonna kaikkiaan työntekijä lomautusten takia poissa noin kahdeksan kuukautta. Siksi lomautus näkyy myös seurakunnan toiminnassa. Kun lisäksi nuorisotyönohjaajan virka on auki, niin kaikkea sitä mitä on suunniteltu ei voida toteuttaa.

Ja kun henkilöstö vähenee jatkossa, niin väheneminen näkyy toiminnassa näkyy. Toivomme että pystymme osittain korvaamaan asioita vapaaehtoistyöllä, mutta se ei ole läheskään kokonaan mahdollista. Sivun alkuun

Kaste kantaa. Kaste antaa. (sunnuntain 8.1.2012 saarna)

Kaste antaa. Kaste kantaa.

Ihmiselämän tärkeitä hetkiä täytyy muistaa. On kastejuhla, syntymäpäiväjuhla, rippijuhla, valmistujaisjuhla, hääjuhla... Jokaisen elämässä on paljon tärkeitä päiviä ja hetkiä. Kukapa isä tai äiti ei muistaisi sitä kun on saanut käsivarsilleen ensimmäisen kerran oman lapsen. Niitä tuntoja, jotka liittyivät isäksi ja äidiksi tulemiseen.

Tänään kirkoissa muistetaan kastetta. Kastepäivä on yksi kohokohta pienen lapsen vanhempien elämässä. Kotona on muistoja kastejuhlasta: kastekuva, valokuvakehys, kummilusikka... Se kertoo kastejuhlan arvostamisesta. Kristillinen uskomme näkyy näiden esineiden kautta jokaiselle kotiimme tulevalle. Vielä enemmän kasteeseen liittyvät esineet kertovat meidän tärkeydestä Jeesukselle.

Minun kastepuheessani toistuvat yleensä muutamat samat asiat kerta toisensa jälkeen, koska juuri niissä asioissa näkyy se mikä on olennaista ja tärkeää kasteessa. Ensimmäinen tärkeä asia on aloitteentekeminen kasteessa. Kenestä kaste on lähtöisin. Koskaan se ei ole kastettava itse, ei silloinkaan kun kastettava ei ole enää pikkuvauva. Sellaisiakin kasteita on ollut viime vuoden aikana. Aloite on aina Jumalalla. Hän rakastaa meitä niin paljon, että tahtoo ottaa meidät omaksi lapsekseen. Mutta suuri on vanhempienkin rakkaus heidän tahtoessaan antaa oman lapsensa Jumalan lapseksi. Erään kastettavan lapsen vanhemmat sanoivat, että he tahtovat tällä tavalla antaa kaiken mahdollisen hyvän lapselleen, kun koskaan ei tiedä mitä maailma tuo tullessaan. Kasteessa on siis kyse siitä, että Jumala antaa ja Jumala kantaa.

Kasteessa lapsi saa nimen. Se on ja ei ole totta. Usein nimi on salaisuus kasteeseen saakka. Vanhemmilla on oikeus pitää nimi omana tietonaan tai alkaa kutsua lasta heti antamallaan nimellä. Kaste ei ole vain nimenantojuhla. Mutta nimi liittyy olennaisena osana kasteeseen. Kasteessa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Me emme ole Jumalalle numeroita, emme edes hetuja, vaan ihan omia itsejämme, sillä nimellä joka meille on annettu ja jolla meitä muutkin kutsuvat. Tämä nimeltä kutsuminen kertoo, että Jumalalle jokainen kastettu on juuri hän, yksilö. Elämässä meitä ihmisiä ryhmitellään erilaisiin ryhmiin, olemme osa niitä tahtoen tai tahtomattamme, ja sitten meidän oletetaan olevan sellaisia kuin muutkin samassa ryhmässä. Jumalalle jokainen on tärkeä juuri sellaisena kuin hän.

Kaste antaa. Kaste kantaa. Siksi me tahdomme tänään muistaa ja rukoilla viime vuonna kasteen kautta seurakuntamme ja Kristuksen kirkon jäseneksi otettujen puolesta. Kodissamme olevat kasteeseen liittyvät asiat kertovat uskon tärkeydestä meille. Tällaisista pienistä uskon merkeistä kasvaa suuri puro. Eri ihmisten uskot liittyvät yhteen. Syntyy kirkon yhteinen usko. Kaste liittää meidät osaksi suurta joukkoa. Se muistuttaa, että emme yksin usko, epäile, pohdi, kyseenalaista, luota, vaan miljoonat muut kristityt miettivät aivan samanlaisia asioita, jonkun usko on vahvempi, toisen usko vähän heikompi. Kasteessa luotu liitto Jumalan ja ihmisen välillä on varma silloinkin, kun meidän uskomme horjuu. Kristittyjen yhteyden merkkinä on yhdessä lausuttu uskontunnustus.

Pieni lapsi, viime vuonna kastettu vauva, selviää näistä uskonkysymyksistä vielä helposti. Hänelle riittää, kun isä ja äiti huolehtivat hänestä, kun hän saa osakseen turvaa ja huolenpitoa. Siinä arkisessa tehtävässä, välillä raskaassakin, vanhemmat ovat Jeesuksen työtovereita. He antavat hoivaa ja luovat perusturvallisuutta, mitkä ovat ihmisen perussuhde myös Jumalaan. Parhaimmillaan kasteessa saatu usko Jumalaan ja siinä vahvistuminen ovat kuin turvallista luottamusta siihen, että niin kuin isä ja äiti pitävät minusta huolen, pitää Jumalakin. Miksi siis pelätä.

Pienen lapsen maailma on yksinkertainen ja helppo. Hänellä ei ole vielä suorituspaineita ja vaatimuksia. Kasvaminen alkaa ,tuoda niitä mukanaan. Kristinuskon keskeisin sanoma ihmiselle liittyy lupaan olla heikko, haavoittuva ja keskeneräinen. Kun tunnustamme Jumalan luomissa ihmisissä olevan hyvyyden ja pahuuden, annamme oikeuden myös heikkouteen. Juuri silloin kaste antaa. Kaste kantaa. Keskeneräisyyteen liittyy lupaus saada luottaa kasteen armoon. Jumala armahtaa silloinkin kun ihminen tai ihmiset eivät ole siihen valmiita. Tiettyyn rajaan saakka ihminen voi pyrkiä olemaan parempi ihminen, mutta aina tulee raja vastaan. Jokainen tarvitsee oikeutta saada tehdä virheitä. Kastetun oikeus on pyytää ja saada anteeksi. Se on kristillisen uskomme ydinsanoma. Siihen oikeuteen meidät kastetaan, kun saamme lahjaksi uskon Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.

Siksi on suuri ilo että viime vuonna kasteen kautta on otettu Kristuksen kirkon ja Hartolan seurakunnan yhteyteen Juuso Petteri, Julia Iina Aurora, Milla Alina, Mico Juha Mikael, Aino Emilia, Aatu Vilho Sakari, Eino Aatos Kalervo, Lauri Aaro Mikael, Frida Helmi Lyydia, Iitu Elli Alisa, Olga Elin Linnea, Veera Mari Ilona, Sini Maria Jasmine, Alex Jose Mikael, Milla Annikki, Nooa Johannes Mikael, Nahomi, Juha Henrik Rainer ja Reetta Sylvi Maria. Me suljemme heidät ja heidän perheensä rakkauteemme ja esirukouksiimme.

He ovat saaneet osakseen kasteen lahjat, uskon, anteeksiantamuksen ja ylösnousemuksen. Heille ja meille kaste antaa. Heitä ja meitä kaste kantaa. Sivun alkuun

Blogit 2011

Blogit 2010

Blogit 2009

Blogit 2008

Blogit 2007

Vierailijaa 26.9.2009 alkaen.

Suomen evankelis-
luterilainen
kirkko

Hartolan kunta

Raamattu