|
Toiminta
Jumalanpalvelus
Seurakunnan elämän
keskus on messu. Messussa Jeesus Kristus jatkaa yhteen
kokoontuneen seurakunnan kanssa sitä yhteyttä, joka
hänellä oli opetuslapsiinsa. Hartolan kirkossa
vietetään messua joka sunnuntai ja pyhäpäivä
klo 10. Hartolan seurakunnan messua ohjaa kuorisääntö.
 Josef
Stenbäckin suunnittelema alttaritaulu Teidän edestänne
Kirkolliset
toimitukset
Ihmiselämän
käännekohtiin liittyvät kirkon pyhät
toimitukset. Pyhässä kasteessa lapsi otetaan
Kristuksen kirkon jäseneksi ja Jumalan omaksi. Kastetta
vietetään joko kirkossa, kotona tai muualla vanhempien
toivomuksen mukaisesti.
Avioliittoon
vihkimisessä rukoillaan vihkiparin puolesta ja pyydetään
Jumalan siunausta heidän avioliitolleen. Useimmiten
avioliittoon vihkiminen tapahtuu kirkossa, mutta vihkiparin
toiveiden mukaisesti vihkipaikka voi olla muuallakin.
Poisnukkuneiden
vainajien hautaansiunaaminen tapahtuu useimmiten kirkossa, mutta
myös haudalla siunaaminen on mahdollista.
Siunaustilaisuudessa ovat esillä yhtä lailla surun
kanssa jaksaminen kuin iankaikkisen elämän toivo.
Kirkollisista
toimituksista sovitaan kirkkoherranvirastossa, puh. (03) 876
300. Toimituksen suorittava pappi on etukäteen yhteydessä,
jolloin paitsi sovitaan käytännön asioista myös
keskustellaan uuden elämäntilanteen mukanaan tuomista
tunnoista.
Sivun
alkuun
Kuoro-
ja musiikkitoiminta
Seurakunnassamme toimii
kirkkokuoro, jonka harjoitukset pidetään
keskiviikkoisin klo 18.30 seurakuntatalossa. Kaikki
laulutaitoiset ja kuorolaulusta kiinnostuneet ovat tervetulleita
kuoroon. Tarkempia tietoja antaa kanttori Ulla Miettinen, puh
050 562 3226
Sivun alkuun
Virsihaku
Voit
tutustua virsikirjan virsiin joko hakemalla virren numerolla tai
virren sanalla. Haussa ovat kaikki virsikirjan virret 1-632 sekä
jumalanpalveluslaulut 700-856.
Virren
numero
Sanahaku
Aikuistyö
Seurakunnan aikuistyö
pyrkii tavoittamaan aikuisikäistä väestöä
ja perheitä julistuksen, opetuksen, kohtaamisen ja
sielunhoidon kautta. Työmuotoja ovat
erityisjumalanpalvelukset, kinkerit, Sanan ja rukouksen illat,
seurat, raamattuopetus, miesten ja naisten raamattupiirit,
rukouspiiri, miesten ja naisten päivät sekä
evankelioimistapahtumat. Sivun
alkuun
Diakoniatyö
Seurakunnan
diakoniatyön tavoitteena on auttaa erityisesti niitä,
joiden hätä on suurin ja jotka eivät saa apua
muualta. Diakonissan kanssa voi keskustella luottamuksellisesti
yksinäisyydestä, surusta tai elämän
ylitsepääsemättömän tuntuisista
vaikeuksista. Diakonissa Kirsi Männistö on
tavattavissa kirkkoherranvirastossa ke ja to klo 9.30 - 11, puh.
050 562 3225. Sivun
alkuun
Lähetystyö
Seurakunnassa järjestetään
erilaisia lähetystyön tapahtumia, joista suurin on
vuosittainen markkinalauantain lähetyslounas, -kahvila ja
-arpajaiset. Seurakuntamme nimikkolähettejä ovat
Arja ja Osmo Harjula
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työyhteydessä
Keniassa sekä Kansanlähetyksen Japanin työn
nimikkokohdesopimus, lähetteinä Helena
ja Jukka Kallioinen, Mika
ja Tania Lehtinen Kansanlähetyksen kautta Etiopiassa
sekä Suomen Lähetysseuran kautta stipendiaatit Awa
Marrone ja Yack Sarr Senegalissa. Nimeä klikkaamalla saat
näkyviin viimeisimmän lähettikirjeen.
Talousarviovaroista lähetystyötä ja Kirkon
Ulkomaanapua tuettiin vuonna 2010 11 000 eurolla. Tämän
lisäksi vapaaehtoinen kannatus kolehdein, tempauksin ja
yksityisiltä lahjoittajilta on noin 25 000 euroa vuodessa.
Seurakuntamme vapaaehtoinen lähetyssihteeri on Seija
Porvari, puh. 050 4102 617. Sivun
alkuun
Rippikoulu
Rippikoulun
tavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa
kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä
kasteessa otettu, kasvaa lähimmäisenrakkaudessa ja
elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä
(Rippikoulusuunnitelma 2001). Rippikouluun voivat osallistua
kyseisenä vuonna 15 vuotta täyttävät tai
sitä vanhemmat nuoret. Rippikouluun ilmoittaudutaan
edellisen vuoden syksyllä. Opetus sisältää
seurakuntayhteysjakson ja viikonloppuleirin talven aikana sekä
varsinaisen leiriosan kesällä. Aikuisille järjestetään
tarvittaessa erikseen sovittavalla tavalla aikuisrippikoulu.
Rippikoulusta saa lisätietoja seurakuntapastori Katri
Ylöseltä, puh. 050 560 1564.
Sivun
alkuun
Varhaisnuorisotyö
ja nuorisotyö
Alakouluikäiset
Talvikaudella pidetään
kerhoja alakouluikäisille. Heille järjestetään
myös leirejä ja retkiä.
Nuoret
Rippikoulun jälkeen
voi osallistua isoskoulutukseen, joka alkaa syksyisin. Nuorten
leirejä järjestetään 1-2 kertaa vuodessa,
samoin retkiä esim. Maata näkyvissä -festareille.
Nuorten tila Sepa Kuusitiellä on avoinna talvikaudella
keskiviikkoisin klo 17 - 20.
Partio
Partiolippukunta Kruunun
Savun toiminta on tällä hetkellä tauolla.
Tarkempia tietoja on
Ajankohtaista-linkin alla tai niitä saa vs. nuorisotyönohjaaja
Tommi Uimoselta, puh. 050 599 6619. Ota rohkeasti
yhteyttä!
Sivun alkuun
Lapsi-
ja perhetyö
Päiväkerhot
Päiväkerhot ovat
seurakunnan varhaiskasvatustoimintaa 3-5-vuotiaille lapsille.
Kerhon tavoitteet lähtevät ensisijaisesti lapsesta.
Hänen kehitystään halutaan tukea monipuolisesti.
Jokainen lapsi pyritään kohtaamaan yksilönä
ja yhdessä opitaan iloitsemaan myös kerhokavereista.
Lastenohjaajat toimivat yhteistyössä kotien kanssa.
Päiväkerhossa
vietetään yhdessä hiljainen hetki, jossa puhutaan
Taivaan Isästä, lauletaan ja rukoillaan. Kerhossa myös
leikitään, askarrellaan tai vaikka maalataan, luetaan
satuja, lauletaan ja syödään eväät,
ollaan yhdessä.
Päiväkerho
kokoontuu maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-13
seurakuntatalossa.
Perhekerho
Lasten ja aikuisten kerhoon
kutsutaan kaikenikäisiä lapsia oman aikuisen kanssa
tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin, toimimaan ja
hiljentymään yhdessä. Perhekerhossamme tarjotaan
myös edullinen lounas.
Perhekerho kokoontuu
tiistaisin klo 10-13.
Pyhäkoulut
Pyhäkoulu on lasten
oma jumalanpalvelus, oma sunnuntain juhlahetki yhdessä
toisten lasten ja pyhäkoulun opettajan kanssa, Taivaan Isän
lähellä. Pyhäkoulussa kerrotaan raamatunkertomus,
lauletaan ja rukoillaan, joskus piirretään,
askarrellaan tai vaikka leikitään. Ollaan yhdessä.
Seurakunnassamme toimii
pyhäkoulu talvisaikaan Kalholla, Koitissa ja Vuorenkylässä kerran kuukaudessa.
Lisätietoja
lapsi- ja perhetyöstä antaa lastenohjaaja
Jaana Ollonen, puh. 050 468 6542.
Sivun
alkuun
|