Kirkon
vieressä oleva Juupajoen hautausmaa vihittiin käyttöön
vuonna 1853. Vanha maantie kulki alunperin kirkon ja tapulin välitse
ja se siirrettiin hautausmaan laajennuksen yhteydessä vuonna 1917. Kirkon
pohjois- ja eteläpuolella sijaitsevaa hautausmaata on laajennettu myös
vuosina 1956, 1974 ja 1980. Siellä sijaitsee talvi- ja jatkosodan Sankarihautamuistomerkki,
Vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki, Vakaumuksensa puolesta 1918 kaatuneiden
muistomerkki sekä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki.
Juupajoen sankarihaudoissa lepää 102 talvi- ja jatkosodissa kaatunutta.
Hautausmaalla on myös muistokivi muualle haudattujen läheisten muistamiseksi.
Nykyään on käytössä noin 2400 hautapaikkaa ja vapaana 500. Uurnalehto on suunnitelmissa, uurnia on mahdollisuus laskea ns. sukuhautoihin.
Vanha
ruumishuone lienee rakennettu hautausmaan vihkimisen aikoihin 1853.
Viime-aikoina on keskuteltu sen museokäytöstä.
1939-1944
sankarihautausmaalla lepää 102 sodissa kaatunutta juupajokelaista
1918
muistomerkki
Karjalaan
jääneiden muistomerkki.
Muualle
haudattujen muistokivi