Lapsityö

Haluamme olla mukana jakamassa lasten kasvatusvastuuta ja huolenpitoa seurakuntamme alueella. Järjestämme lapsille ja perheille monenlaista toimintaa Liperin, Viinijärven ja Ylämyllyn alueella.


 ”Lapsi on ilo, lapsi on pyhä, 
lapsi on Jumalan salaisuus. 
Lapsi on Jumalan silmissä kaunis, 
Jumalan silmissä kaunis.”

Lapsityönohjaajat

PERHE- JA MUKULAMESSUT 
Lapsiperheet ovat tervetulleita kaikkiin jumalanpalveluksiin, mutta perhemessut ja  mukulamessut ovat suunniteltu erityisesti lapsia ajatellen. Lasten äänet ja pieni liikehdintä kuuluvat niihin. Kirkon eteisessä on varattuna kirjoja ja piirustusvälineitä lapsia varten jumalanpalveluksen ajaksi. Tervetuloa rohkeasti mukaan.  


PIKKULAPSITYÖ                     
Lähetämme syntymäpäivätervehdyksen postitse jokaiselle 3 vuotta täyttävälle seurakunnan jäsenelle. Kotiseurakunta kutsuu 4 vuotta täyttäviä lapsia perheineen syntymäpäiväjuhlille. Lapsille lähetetään henkilökohtaiset kutsut syksyllä.

PÄIVÄKERHOT                        
Seurakunnan päiväkerho on leikin lumoa ja hiljaisuutta. 
Päiväkerho on tavoitteellista kirkon varhaiskasvatusta.  
Kerho on tarkoitettu 4-6 vuotiaille lapsille ja kokoontuu 1-2 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan Liperin Herran Kukkarossa (Keskustie 5), Ylämyllyn seurakuntatalolla ja Viinijärven kirkon kerhohuoneessa.


Vapaita kerhopaikkoja voi kysellä lapsityön toimistosta Ailalta tai Outilta

 

Sivustoltamme klikattavan päiväkerhohakemuksen voit joko toimittaa suoraan ko. kerhopisteeseen tai lähettää os. Päiväkerho, Pappilantie 1, 83100 Liperi


Mitä mukaan kerhoon
Tavalliset leikkivaatteet,sisätossut ja reppu sekä ulkoilua varten säänmukainen asu.Omat eväät, esim. juoma, leipäpala, jogurtti, porkkana


PERHEKERHOT 
Toimivat lasten ja aikuisten yhteisinä kohtaamispaikkoina. Perhekerhoon ovat tervetulleita kotona lapsia hoitavat äidit, isät, mummit ja ukit. Perhekerhoista löytyy uusia ystäviä ja leikkiseuraa. Kerhoon kuuluu pieni hartaushetki, kahvittelua ja mehua sekä kerran kuukaudessa keittopäivä. Askartelemme, leikimme, laulamme ja joskus meillä käy ”vieraita”. Tule mukaan viettämään hyvää hetkeä yhdessä.


EKAVAUVAKERHO 
on ensimmäistä vauvaansa kotona hoitavalle äidille ja/tai isälle tarkoitettu kohtaamispaikka. Mukaan kutsutaan myös ensimmäistä vauvaa odottavat vanhemmat.


Kerhossa sinulla on mahdollisuus tavata toisia samassa elämäntilanteessa olevia perheitä, vaihtaa ajatuksia ja vauvaperhekuulumisia kahvittelun lomassa. Ryhmässä jutellaan, lauletaan vauvalauluja, lorutellaan,
köllötellään patjoilla… Kerhohetkeen kuuluu myös pieni hartaushetki. 


PYHÄKOULUT 
Eka- ja tokaluokkalaisille sekä eskarilaisille järjestetään kaakaopyhäkouluja joka taajamassa. Ne kokoontuvat kerran viikossa kaksi tuntia kerrallaan ja niihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Pyhäkouluhetken ohella ”kaakiksissa” tarjotaan pieni välipala.


AVOIN PÄIVÄKERHO 
kerho on lasten ja aikuisten yhteinen kokoontumispaikka, johon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Kerhon toiminta on lasten ja aikuisten yhteistä kokemista, elämistä ja oppimista. Kerho aloitetaan pienellä hartaushetkellä, toimintatuokiossa on vaihdellen mm. askartelua, muovailua, laulua ja leikkiä.
Kerhossa on myös mehu-/kahvihetki sekä kerran kuukaudessa keittopäivä.

Yhteystiedot

Liperin seurakunan lapsityön toimistoHerranKukkaro
Keskustie 5
83100 Liperi

 

Päiväkerhotyö:

Aila Rask
040 578 9762
aila.rask(a)evl.fi

Perhekerho- ja pyhäkoulutyö

Outi Toppi
0400 425 074
outi.toppi(a)evl.fi

kasvatustyön pappi

Tiina Akerfeldt
040 588 9491
tiina.akerfeldt(a)evl.fi

lastenohjaajat kerhopisteissä

Liperi, HerranKukkaro
0400 430 614

Ylämylly, seurakuntatalo
0400 761 674

Viinijärvi, kirkon alakerta
040 705 7985


.