Kauniina sunnuntaipäivänä juhlittiin kirkkomme 175-vuotispäivää ja mittavan remontin jälkeen kirkko siunattiin uudelleen käyttöön. Juhlat alkoivat Jumalanpalveluksella, jossa piispa Voitto Huotari siunasi kirkon uudelleen käyttöön ja nimesi kirkon Johannes Kastajan kirkoksi. Avustajina toimivat seurakunnan viranhaltijat ja luottamushenkilöt. Kirkkoherra Raimo Ursin saarnasi ja ehtoollisavustajina toimivat lääninrovasti Jorma Silander ja seurakuntamme aikasempi pastori Lauri Mattila. Juhlamessuun osallistuin n. 520 henkilöä, joten virrenveisuu raikui oikein mahtavasti. Messussa kuultiin paikallisia kuoroja, jotka kanttori Mari Pesosen johtamana olivat yhdistäneet voimansa erinomaisesti. Solisteina toimivat Pentti Kivinen ja Helena Strand. Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppeleet sankarihaudoille Kaatuneitten muistopäivän muistoksi. Puumalan Soittokunta johtajanaan Risto Nyyssönen hoiti musiikin ja virrenveisuun säestyksen. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Lauri Majuri piti mieleenpainuvan puheen. Seppelten laskun ja virren jälkeen juhlaväki siirtyi kirkkokahville keskuskoululle, jossa tarjottiin piirakat ja täytekakkua. Tarjoilun hoiti Viljakansaaren Maa- ja Kotitalousseura. Varsinaisessa juhlassa oli monipuolisesti musiikkiesityksiä, näytelmää, lausuntaa sekä puheita. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kauko Matinen oli erinomaisesti tiivistänyt 175-vuotiaan kirkon koko historian mielenkiintoiseen puheeseensa. Arkkitehti Jaakko Merenmies valotti kirkkomme alkuperää ja kertoi puheessaan kirkkoon tehdyistä muutoksista. Juhlamme onnistui todella hienosti. Kiitos kaikille juhlan järjestelyihin osallistuneille ja juhlaväelle.
| Juhlan ohjelma | Puumala lehti |
| Messun ohjelma | |
| Lauri Majurin puhe | |
| Kauko Matisen puhe | |
| Jaakko Merenmiehen puhe |