 |
|
Puumalan seurakunta
|
|
|
Historiaa
PUUMALAN KIRKKO
Puumalan seurakunta
perustettiin vuoden 1616 tienoilla ja silloin täällä
oli jo oma kirkko. Ei tiedetä, rakennettiinko se
seurakunnan perustamisen yhteydessä vai jo 1500-luvulla.
Se joutui ison vihan aikana v 1712 jälkeen venäläisten
hävittämäksi. Kun köyhä seurakunta ei kyennyt
korjaamaan kirkkoaan, se rappeutui ajan myötä lisää.
Lopulta tilalle oli rakennettava uusi kirkko, joka
valmistui 1751. Se koki 1789-91 käydyn Kustaan sodan
seurauksena saman kohtalon kuin edeltäjänsä vuosisadan
alkuvuosikymmeninä.
Kolmannen, nykyisen kirkon
rakentamisesta puhuttiin yhäkin köyhässä
seurakunnassa pitkään, ja Gustav Wilhelm Vikstenin
laatimat ja Suomen intendentinkonttorin päällikön
Charles Bassin vahvistamat piirustukset valmistuivat
1823. Rakentamiseen päästiin 1829 ja kirkko vihittiin
juhannuksena 1832. Siitä ei tullut täysin Vikstenin ja
Bassin suunnitelmien mukaista, sillä töitä johtanut
tunnettu kirkonrakentaja, savitaipalelainen Taavetti
Rahikainen mm. korotutti seiniä ja teetti ikkunoista
kaksikerroksiset. Kirkkoa on jouduttu korjaamaan useaan
kertaan. Mittava peruskorjaus tehtiin arkkitehti Heikki
Havaksen johdolla v 1961-62. Silloin Kirkko palautettiin
mahdollisimman alkuperäisen näköiseksi ja sen penkit
mitoitettiin 1200 sanankuulijalle. Viimeisin peruskorjaus
tehtiin 2006-2007 arkkitehti Jaakko Merenmiehen johdolla,
jolloin kirkkoon mm. uusittiin sähköt, valaistus-,
äänentoisto- ja hälytysjärjestelmät, vanhat
maalikerrokset poistettiin ja kaikki maalatut pinnat
maalattiin uudelleen maalarimestari Aslak Sarren
laatimien suunnitelmien mukaisesti. Kirkko liitettiin
vesi- ja viemäriverkkoon ja sinne rakennettiin
nykykaikaiset wc-tilat.
Puumalan kirkko on
sisältä varsin koruton. Alttaritaulun "Kristus
ristillä" maalautti ja lahjoitti Puumalassa
syntynyt sahanhoitaja Johannes Luukkonen v 1878. Urkujen
fasadi on peräisin Zachariassenin urkutehtaan v 1898
valmistamista uruista. Nykyisin sen takana ovat
Kangasalan urkutehtaan v 1962 valmistamat
36-äänikertaiset urut.
Kirkon ja kellotapulin
välissä on sankarihauta-alue, jossa lepää 231 v 1918
ja v 1939-44 sodissa kaatunutta. Sankarimuistomerkki
"Tulevaisuus" on kuvanveistäjä Armas Tirrosen
käsialaa vuodelta 1959.
Kellotapuli valmistui v
1806. Sen rakennutti ja mahdollisesti suunnittelikin
savitaipalelainen Jussi Salonen. Tapulin paanukatto
uusittiin 1999 ja tapuli maalattiin ja korjattiin kirkon
peruskorjauksen yhteydessä 2006. Tapulissa on kaksi
kelloa, joista pienemmän valmistumisaikaa ei tiedetä.
Suurempi on valettu Tukholmassa v 1801 ja sen kyljessä
on nykyistäkin kirkossa kävijää puhutteleva teksti:
"Tulkaa
tänne lapsetkuulkaat minua minä
opetan
teille Herran pelvo
Ps
34,12"
|