Luterilaiset tunnustuskirjat

Etusivu > Augsburgin tunnustus

Augsburgin tunnustus

Taustaa
Augsburgin tunnustus (latinaksi Confessio Augustana, lyhennetään CA) on luterilaisten päätunnustus. Evankeliset säädyt lukivat ja luovuttivat tunnustuksen katoliselle keisari Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä kesällä 1530.

Ensimmäisessä osassa, ns. oppi-artikloissa (artiklat 1-22), ilmaistaan reformaation puolelle asettuneiden seurakuntien käsitys katolisen kristinuskon perustotuuksista.

Evankeliset ruhtinaat luovuttavat Augsburgin tunnustuksen keisarille 25.6.1530. Lukeminen kesti kaksi tuntia.
Niissä pyritään osoittamaan, että luterilaiset seurakunnat eivät ole poikenneet missään Raamatusta eivätkä katolisesta kirkosta. Jälkimmäisessä osassa, ns. seremonia-artikoissa (artiklat 22-28), käsitellään väärinkäytöksinä pidettyjä kirkollisen elämän muotoja, joiden katsotaan olevan ristiriidassa evankeliumin kanssa ja joista on siksi luovuttu. Tekstin on kirjoittanut Philipp Melanchthon. Latinan ja saksankielisiä alkutekstejä pidetään yhtä arvovaltaisina.

Virallinen asema on Augsburgin tunnustuksen "muuttamattomalla" (Confessio Augustana invariata) ja alkuperäisellä versiolla, joka luovutettiin keisarille 1530. "Muutetulla" (variata) Augsburgin tunnustuksella tarkoitetaan Melanchthonin vuonna 1540 muokkaamaa versiota, jonka ehtoollisartikla poikkesi alkuperäisestä. Kiistanalaista variata-versiota ei hyväksytty tunnustuskirjojen kokoelmaan.

Sisällysluettelo

Päällekirjoitus
Esipuhe

Tärkeimmät uskonkohdat
    I Jumala
    II Perisynti
    III Jumalan poika
    IV Vanhurskautus
    V Kirkon virka
    VI Uusi kuuliaisuus
    VII Kirkko
    VIII Mitä kirkko on?
    IX Kaste
    X Herran ehtoollinen
    XI Rippi
    XII Parannus
    XIII Sakramenttien käyttö
    XIV Kirkollinen järjestys
    XV Kirkon säätämät tavat
    XVI Yhteiskunnallinen elämä
    XVII Kristuksen tuomiolle tulo
    XVIII Vapaa ratkaisuvalta
    XIX Synnin alkusyy
    XX Usko ja hyvät teot
    XXI Pyhien palvonta
    Loppusanat

Poistettuja väärinkäytöksiä koskevat kohdat

    XXII Ehtoollisen molemmat muodot
    XXIII Pappien avioliitto
    XXIV Messu
    XXV Rippi
    XXVI Ruokien erottelu
    XXVII Luostarilupaukset
    XXVIII Kirkollinen valta
    Loppusanat


Uskontunnustus
joka luovutettiin voittamattomalle Keisarille Kaarle V:lle, Caesar Augustukselle, Augsburgin valtiopäivillä vuonna MDXXX

Psalmi 119:46
Minä puhuin sinun todistuksistasi kuningasten edessä enkä joutunut hämmennyksen valtaan.

Esipuhe

Voittamaton keisari, kaikkein armollisin herra! Teidän Keisarillinen Majesteettinne on kutsunut koolle valtiopäivät Augsburgiin neuvottelemaan apujoukoista turkkilaisia vastaan, jotka vanhastaan ovat kristillisen uskon ja kaiken kristillisyyden pahimpia perivihollisia, ja päättämään pysyvistä puolustustoimenpiteistä heidän kiivaiden hyökkäystensä torjumiseksi ja lisäksi keskustelemaan erimielisyyksistä, jotka koskevat meidän pyhää uskontoamme ja kristillistä uskoamme. Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – sen jälkeen kun molemmin puolin esitetyt yksipuoliset kirjalliset lausunnot on oikaistu — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa. Ja me allekirjoittaneet, jotka on kutsuttu näille valtiopäiville samalla tavalla kuin muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt, olemme keisarillista käskyä alamaisesti noudattaen tulleet hyvissä ajoin Augsburgiin ja olleet — tämä sanottakoon ilman kerskailua — paikan päällä ensimmäisten joukossa.

Kun Teidän Keisarillinen Majesteettinne myös täällä Augsburgissa jo valtiopäivien alussa suvaitsi mm. esittää vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja muille valtakunnansäädyille, että säädyt oli keisarillisen käskykirjeen perusteella velvoitettu tuomaan julki kukin erikseen mielipiteensä ja näkemyksensä saksaksi ja latinaksi, niin vastattiin viime keskiviikkona pidetyn neuvottelun jälkeen, että me puolestamme luovuttaisimme seuraavana perjantaina Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne oman tunnustuksemme uskon- ja opinkohdat Teidän Keisarillisen Majesteettinne tahdon noudattamiseksi haluamme esittää tässä uskonnon kysymyksessä omien saarnaajiemme ja oman uskontunnustuksemme, josta ilmenee, millaista oppia he pyhän Raamatun ja puhtaan Jumalan sanan mukaisesti ovat tähän saakka julistaneet keskuudessamme.

Ja jos nyt myös muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt mainitun keisarillisen ehdotuksen mukaan vastaavasti esittävät kirjallisesti omat tätä uskonnon kysymystä koskevat mielipiteensä saksan- ja latinankielisissä kirjoituksissa, olemme valmiit kuuliaisuuden velvoituksesta Teidän Keisarillista Majesteettianne, meidän armollista hallitsijaamme kohtaan, ystävällisesti neuvottelemaan mainittujen ystäviemme, ruhtinaiden ja valtakunnansäätyjen kanssa sopivista ja hyväksytyistä keinoista, joita käyttäen, mikäli se suinkin voi kunniallisesti tapahtua, pääsisimme sovintoon, epäsopu saataisiin Jumalan avulla päättymään ja yksi tosi ja yksimielinen uskonnon muoto palautetuksi. Tätä varten asiaa on molempien osapuolten esitettyä kirjallisesti kantansa käsiteltävä rauhassa ilman vihamielistä riitaa. Samoin kuin meidän kaikkien tulee elää ja taistella yhden ainoan Kristuksen alaisina ja tunnustaa yksi ainut Kristus, niin kuin Teidän Keisarillisen Majesteettinne käskykirjeessäkin sanotaan, samoin tulee myös saattaa kaikki asiat Jumalan totuuden mukaisiksi. Tätä me anomme Jumalalta palavin rukouksin, pyytäen, että hän antaisi apunsa tässä asiassa ja soisi rauhan.

Mutta jos toinen osapuoli, muut vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja säädyt, eivät haluaisi noudattaa tätä menettelytapaa, kuten Teidän keisarillinen käskykirjeenne edellyttää, ja se niin ollen jäisi tuloksettomaksi, niin haluamme omasta puolestamme selvästi vakuuttaa, että emme ole millään muotoa halunneet vetäytyä syrjään mistään, mikä voisi palauttaa kristillisen yksimielisyyden, mikäli se voi tapahtua Jumalan tahdon mukaisesti ja hyvän omantunnon säilyttäen. Tämän suvaitkoot Teidän Keisarillinen Majesteettinne, muut ruhtinaat ja säädyt samoin kuin kaikki, joita elähdyttää rakkaus oikeaan uskontoon ja into sen hyväksi, sekä kaikki, jotka ennakkoluulottomasti tätä kuuntelevat, suosiollisesti todeta ja ymmärtää tästä meidän ja meikäläisten tunnustuksesta.

Teidän Keisarillinen Majesteettinne on vaaliruhtinaille, ruhtinaille ja valtakunnansäädyille, ei ainoastaan kerran, vaan toistuvasti armollisesti ilmaissut ja Speyerin valtiopäivillä 1526 julkisesti luetun keisarillisen ohjeen nimenomaisen sanamuodon välityksellä ilmoittanut, että Teidän Majesteettinne ei halunnut tietyistä syistä, joihin silloin vedottiin, tehtävän päätöstä tässä uskonnon asiassa, vaan että Teidän Keisarillinen Majesteettinne haluaisi taivutella paavia kutsumaan koolle kirkolliskokouksen. Vuosi sitten sama asia esitettiin Speyerin valtiopäivillä, jossa Teidän Keisarillinen Majesteettinne herra Ferdinandin, Böömin ja Unkarin kuninkaan, meidän ystävämme ja armollisen herramme, ynnä keisarillisen oraattorin ja keisarillisten komissaarien välityksellä antoi ohjeen mukaisesti tiedoksi, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne oli vakavasti harkinnut yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumista koskevaa suunnitelmaa, jonka olivat esittäneet keisarin sijainen sekä valtakunnanneuvoston puheenjohtaja ja jäsenet ynnä muiden säätyjen edustajat Regensburgissa pitämässään kokouksessa, ja että Teidän Keisarillinen Majesteettinne piti kirkolliskokouksen koolle kutsumista hyödyllisenä. Ja koska ne asiat, joita silloin käsiteltiin Teidän Keisarillinen Majesteettinne ja paavin välisissä neuvotteluissa, olivat johtamassa sovintoon ja kristilliseen yksimielisyyteen, Teidän Keisarillinen Majesteettinne ei epäillyt, että paavi saataisiin suostumaan yleisen kirkolliskokouksen koolle kutsumiseen. Tämän johdosta Teidän Keisarillinen Majesteettinne ilmoitti armollisesti pyrkivänsä saamaan paavin suostumaan siihen, että tämä lähettämillään kirjeillä kutsuisi yleisen kirkolliskokouksen koolle niin pian kuin mahdollista.

Siinä tapauksessa, että näitä kiistoja meidän ja vastapuolemme välillä ei voida ystävyydessä ja yhteisymmärryksessä ratkaista, ilmoitamme siis Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne kaikkein nöyrimmässä kuuliaisuudessa olevamme täysin valmiit saapumaan paikalle ja esittämään asiamme sellaisessa vapaassa ja kristillisessä yleisessä kirkolliskokouksessa, jonka koolle kutsumisen puolesta vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja valtakunnansäädyt aina ovat suuren yksimielisyyden vallitessa vakaasti harkiten tehneet päätöksiä kaikilla valtiopäivillä, jotka on pidetty Teidän Keisarillisen Majesteettinne hallituskaudella. Tällaiseen yleiseen kirkolliskokoukseen samoin kuin myös Teidän Keisarilliseen Majesteettiinne olemme tässä tärkeässä ja suuressa asiassa jo aikaisemminkin asianmukaisella tavalla ja laillisella järjestyksessä vedonneet. Tästä vetoomuksesta pidämme jatkuvasti kiinni emmekä voi emmekä halua luopua siitä sen paremmin tämän kuin minkään muunkaan neuvottelun perusteella, ellei riitakysymys meidän ja vastapuolen välillä tule ystävyydessä keisarillisen kutsukirjeen ja kristillisen sovun vaatimuksen mukaisesti ratkaistuksi. Tästä me annamme myös juhlallisen ja julkisen vakuutuksen.

Tärkeimmät uskonkohdat

I Jumala

Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa, että Nikaian kirkolliskokouksen päätös 1 jumalallisen olemuksen ja kolmen persoonan ykseydestä on tosi ja että siihen on epäilyksettä uskottava; nimittäin että on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jota kutsutaan Jumalaksi ja joka on Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä. Kuitenkin on olemassa kolme persoonaa, joilla on sama olemus ja valta ja jotka ovat yhtä ikuisia, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Käytämme tässä sanaa persoona samassa merkityksessä kuin vanhan kirkon opettajat; se tarkoittaa sellaista, mikä ei ole toisen osa eikä ominaisuus, vaan on olemassa itsenäisesti.

Seurakuntamme tuomitsevat kaikki harhaopit, jotka ovat tämän kohdan kanssa ristiriidassa, kuten manikealaisen 2, joiden käsityksen mukaan on olemassa kaksi alkuperustetta, hyvä ja paha, valentinolaisen 3, Areiolaisen 4, eunomiolaisen 5, muhamettilaisen 6 ja muut näiden kaltaiset. Ne tuomitsevat myös samosatalaiset, vanhat ja uudet 7, jotka väittävät, että on olemassa vain yksi persoona, ja tämän johdosta juonikkaasti ja herjaavasti viisastelevat Sanasta ja Pyhästä Hengestä, etteivät ne ole erillisiä persoonia, vaan että Sana merkitsee ääneen lausuttua sanaa ja Henki luonnossa aikaan saatua liikettä.

II Perisynti

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut 8, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.

III Jumalan Poika

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Sana, so. Jumalan Poika, on ottanut inhimillisen luonnon autuaan neitsyt Marian kohdussa, niin että molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, ovat yksi ainoa Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, joka syntyi neitsyt Mariasta, todella kärsi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, jotta hän sovittaisi Isän kanssamme ja olisi uhri ei ainoastaan perisynnin, vaan myös kaikkien ihmisten tekosyntien tähden. Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita jne., kuten apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan.

IV Vanhurskautus

Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss;Room. 4:5)

V Kirkon virka

Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3). Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, 9 jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.

VI Uusi kuuliaisuus

Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahdo, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet (Luuk. 17:10) tämän kaiken, sanokaa: "Me olemme ansiottomia palvelijoita." Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat. Ambrosius 10 sanoo näet: "Jumala on määrännyt, että se, joka uskoo Kristukseen, pelastuu ilman tekoja, yksin uskosta, saaden lahjaksi syntien anteeksiantamuksen."

VII Kirkko

Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."

VIII Mitä kirkko on?

Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttämine sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Onhan Kristus sanonut: "Mooseksen (Matt. 23:2) istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset jne." Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.

Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, 11 jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.

IX Kaste

Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.

X Herran ehtoollinen

Herran ehtoollisesta seurakuntamme opettavat, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todella läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat. Toisin opettavat ne hylkäävät.

XI Rippi

Ripistä seurakuntamme opettavat, että yksityinen synninpäästö tulee säilyttää seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole välttämätöntä. Se on näet psalmin mukaan mahdotontakin: "Erhetykset (Ps. 19:13) kuka ymmärtää?"

XII Parannus

Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset 12, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

XIII Sakramenttien käyttö

Sakramenttien käyttämisestä seurakuntamme opettavat, etteivät sakramentit ole asetetut ainoastaan julkisen tunnustautumisen merkeiksi ihmisten kesken. Pikemminkin ne ovat merkkejä ja todistuksia meihin kohdistuvasta Jumalan tahdosta, jotta usko heräisi ja vahvistuisi niissä, jotka niitä käyttävät. Sen tähden sakramentteja tulee käyttää niin, että uskoen luotetaan niihin lupauksiin, jotka sakramenttien välityksellä tarjotaan ja osoitetaan meille.

XIV Kirkollinen järjestys

Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.

XV Kirkon säätämät tavat

Kirkollisista tavoista seurakuntamme opettavat, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne.

Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi.

Samoin meidän keskuudessamme muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.

XVI Yhteiskunnallinen elämä

Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimukisia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka kieltävät kristittyjä osallistumasta näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Ne tuomitsevat myös ne, jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).

XVII Kristuksen tuomiolle tulo

Edelleen seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka katsovat, että tuomittujen ihmisten ja perkeleiden rangaistus on kerran saava loppunsa.

Ne tuomitsevat myös sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu.

XVIII Vapaa ratkaisuvalta

Vapaasta ratkaisuvallasta seurakuntamme opettavat, että inhimillisellä tahdolla on tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. Ilman Pyhän Hengen apua se ei kuitenkaan kykene saamaan aikaan Jumalan vanhurskautta eli hengellistä (1 Kor. 2:14) vanhurskautta, sillä sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Tämä vanhurskaus syntyy sydämissä, kun Pyhä Henki otetaan vastaan sanan välityksellä. Tämän Augustinus sanoo samalla tavoin Hypognosticon-teoksensa 13 kolmannessa kirjassa:

"Me tunnustamme että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluu järjellinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman Jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystäviä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo, harjoittaa karjanhoitoa, opetella kaikenlaisia hyviä taitoja tai haluta mitä hyvänsä sellaista, mikä on hyvää maallisen elämän kannalta. Kaikki nämä ovat olemassa ja ovat saaneet alkunsa hänestä ja hänen kauttansa. Pahoilla teoilla tarkoitan halua palvella epäjumalaa, murhata jne."

XIX Synnin alkusyy

Synnin alkusyystä seurakuntamme opettavat, että vaikka Jumala luo ja pitää yllä luonnon, niin synnin alkusyy on kuitenkin pahojen, nimittäin Perkeleen ja jumalattomien tahto, joka silloin, kun Jumala vetää pois apunsa, kääntyy pois Jumalasta, niin kuin Kristus sanoo: "Kun Perkele puhuu valhetta, (Joh. 8:44) niin hän puhuu omaansa (Joh. 8).

XX Usko ja hyvät teot

Meikäläisiä syytettään aiheetta siitä, että he kieltävät hyvät teot. Heidän kymmentä käskyä käsittelevät ja muutkin samaan aihepiiriin kuuluvat kirjoituksensa todistavat, että he ovat opettaneet hyödyllisesti kaikista elämänmuodoista ja velvollisuuksista selittäessään, mitkä elämäntavat ja teot missäkin kutsumuksessa miellyttävät Jumalaa. Näistä asioista saarnaajat opettivat ennen vain vähän; he vain kehottivat lapsellisiin ja tarpeettomiin tekoihin, kuten määrättyjen pyhäpäivien viettoon, tiettyihin paastoihin, veljeskuntien 14 muodostamiseen, pyhiinvaellusmatkoihin, pyhimysten palvontaan, rukousnauhojen käyttöön, munkkilaisuuteen ja muihin vastaaviin asioihin. Tästä on huomautettu meidän vastustajillemme ja he ovat nyttemmin niistä luopumassa eivätkä enää saarnaa näitä hyödyttömiä tekoja samassa määrin kuin ennen. He ovat alkaneet puhua myös uskosta, josta he aikaisemmin ihmeellistä kyllä vaikenivat. He opettavat, ettemme tule vanhurskaiksi yksinomaan teoista, mutta he liittävät yhteen uskon ja teot ja sanovat meidän tulevan vanhurskaiksi uskosta ja teoista. Tämä oppi on hyväksyttävämpi ja saattaa tuoda enemmän lohdutusta kuin heidän vanha oppinsa.

Koska siis oppi uskota, jonka tulee olla kirkon pääoppi, on ollut niin kauan unohduksissa — kaikkienhan täytyy myöntää, että saarnoissa on täysin vaiettu uskonvanhurskaudesta ja sen sijaan oppia teoista on kirkossa runsaasti käsitelty —, meikäläiset ovat opettaneet seurakunnissa uskosta seuraavasti:

Ensiksikin, että meidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta, kun uskomme, että meidät otetaan armoon Kristuksen tähden, joka yksin on asetettu välittäjäksi ja sovituksen välineeksi, jonka kautta Isä sovitetaan. Sen takia se, joka luottaa siihen, että hän teoilla ansaitsee armon, hyljeksii Kristuksen ansiota ja armoa ja etsii tietä Jumalan luokse ilman Kristusta ihmisvoimin, vaikka Kristus on sanonut itsestään: Minä olen tie, (Joh. 14:6) totuus ja elämä.

Tätä oppia uskosta Paavali käsittelee kaikkialla: "Armosta te olette pelastetut uskon kautta, (Ef. 2:8--9) ette tekojen kautta" (Ef.2).

Jotta kukaan ei saisi veruketta syyttää meitä Paavalin uuden tulkinnan keksimisestä, viittaamme siihen, että kaikella tällä on perustansa isien todistuksissa. Augustinus puolustaa monissa kirjoituksissaan armoa ja uskonvanhurskautta tekojen ansioita vastaan. Samaa opettaa Ambrosius teoksessaan De vocatione gentium 15 ja muualla. Hän näet sanoo mainitussa teoksessaan: Lunastus Kristuksen veressä tulisi arvottomaksi ja jumalallinen armahtavuus jäisi ihmistekojen varjoon, jos vanhurskauttaminen, joka tapahtuu armosta, riippuisi sitä edeltävistä ansioista, niin että se ei olisi antajan vapaasti antama lahja, vaan tekijän ansaitsema palkka.

Vaikka kokemattomat halveksivatkin tätä oppia, hurskaat ja vapisevat omattunnot tietävät, että se lahjoittaa suurimman lohdutuksen, koska omattunnot eivät voi saavuttaa rauhaa minkäänlaisten tekojen välityksellä, vaan ainoastaan uskon kautta, kun ne varmasti vakuuttuvat siitä, että heillä Kristuksen tähden on sovitettu Jumala. Näin opettaa Paavali: "Kun me olemme tulleet vanhurskautetuiksi uskon kautta, meillä on rauha (Room. 5:1) Jumalan kanssa" (Room. 5). Koko tämä oppi kuuluu yhteen pelästyneen omantunnon taistelun kanssa eikä sitä voi ymmärtää ilman tätä taistelua. Tämän johdosta kokemattomat ja maallismieliset osoittavat huonoa arvostelukykyä väittäessään, että kristillinen vanhurskaus sisältää vain yhteiskunnallisen tai filosofisen oikeudenmukaisuuden.

Ennen vaivattiin omiatuntoja tekojen opilla, eivätkä ne saaneet kuulla evankeliumin lohdutusta. Omantunnon ajamina jotkut lähtivät erämaahan tai luostareihin siinä toivossa, että he näin ansaitsisivat armon munkin elämäntavalla. Toiset taas keksivät toisenlaisia tekoja, joilla armo piti ansaita ja synnit sovittaa. Sen takia on ollut aivan välttämätöntä esittää ja uudistaa tämä oppi uskosta Kristukseen, jotta pelokkailta omiltatunnoilta ei puuttuisi lohdutusta, vaan ne saisivat tietää, että armo ja syntien anteeksiantamus saadaan uskosta Kristukseen.

Edelleen ihmisille muistutetaan, ettei sana 'usko' tarkoita ainoastaan historiallista tietoa, jollainen jumalattomilla ja Perkeleelläkin on, vaan se tarkoittaa uskoa, joka ei kohdistu ainoastaan historiallisiin tapahtumiin, vaan myös niiden vaikutukseen, nimittäin oppiin syntien anteeksiantamisesta. Sen mukaan meillä on Kristuksen kautta armo, vanhurskaus ja syntien anteeksiantamus.

Ken nyt tietää, että hänellä on Kristuksen kautta armollinen Isä, hän todella tuntee Jumalan, tietää olevansa hänen hoidossaan, huutaa häntä avukseen eikä ole ilman Jumalaa kuten pakanat. Perkeleet ja jumalattomat eivät näet voi uskoa tähän opinkohtaan, nimittäin syntien anteeksiantamiseen. Sen tähden he vihaavat Jumalaa, ikään kuin hän olisi heidän vihollisensa. He eivät huuda häntä avukseen eivätkä odota häneltä mitään hyvää. Myös Augustinus muistuttaa lukijaansa uskon käsitteestä näin ja opettaa, että Raamatun sanaa "usko" ei pidä käsittää opituksi tiedoksi, jollainen jumalattomillakin on, vaan luottamukseksi, joka lohduttaa ja rohkaisee pelästyneet mielet.

Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja. Näin näet sanoo Ambrosius: 16 Usko on hyvän tahdon ja oikeitten tekojen synnyttäjä. Sillä ihmisen voimat ovat ilman Pyhää Henkeä täynnä jumalattomia mielenliikkeitä ja liian heikkoja saamaan aikaan kelpaavia Jumalan edessä hyviä tekoja. Sen lisäksi ne ovat Perkeleen vallassa, joka kiihottaa ihmiset kaikenlaisiin synteihin, jumalattomiin mielipiteisiin ja selviin rikoksiin. Sen voi nähdä filosofienkin elämässä: he ovat itsekin yrittäneet elää moitteettomasti, mutta eivät ole onnistuneet, vaan tahranneet itsensä monilla ilmeisillä rikoksilla. Niin heikko on ihminen, kun hän elää vailla uskoa ja Pyhää Henkeä ja ohjaa itseään pelkästään ihmisvoimin.

Selvästikään ei tätä oppia siis ole syytettävä siitä, että se muka kieltäisi hyvät teot. Sitä pitäisi pikemminkin kiittää siitä, että se osoittaa, millä tavalla hyviä tekoja voidaan tehdä. Sillä ilman uskoa inhimillinen luonto ei voi täyttää sitä, mitä ensimmäinen ja toinen käsky vaativat. Ilman uskoa se ei huuda avuksi Jumalaa, ei odota apua Jumalalta eikä kanna ristiä kärsivällisesti, vaan hakee ihmisten tukea ja luottaa siihen. Sydäntä hallitsevat kaikenlaiset himot ja ihmisen omat aikeet, kun usko ja luottamus Jumalaan puuttuvat. (Joh. 15:5) Sen takia Kristus sanoo: Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Ja kirkko veisaa: 17

Henkesi jos otat pois,
ei viatonta olla vois,
vain tyhjä, köyhä ihminen.

XXI Pyhien palvonta

Pyhien palvonnasta seurakuntamme opettavat, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan. Niinpä keisari voi ottaa Daavidin esikuvakseen, kun hän käy sotaa karkottaakseen turkkilaiset pois isänmaasta, sillä molemmat ovat kuninkaita. Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, (1 Tim. 2:5) sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi. Häntä tulee huutaa avuksi, ja hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme. Tämä palvonta on hänelle mieleen erityisesti silloin, kun hänen puoleensa käännytään kaikissa ahdistuksissa: "Jos joku syntiä tekee, niin meillä on puolustaja Isän tykönä jne." (1 Joh. 2:1).

Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua. Koska näin on, niin ne, jotka vaativat pitämään meitä harhaoppisina, tuomitsevat kohtuuttomasti. Koko erimielisyyden kohteena ovat vain tietyt harvat väärinkäytökset, jotka ilman varmaa perustetta ovat päässeet pesiytymään seurakuntiin. Vaikkakin näissä asioissa esiintyy erilaisuutta, piispojen pitäisi osoittaa tässä lempeyttä, niin että he sen tunnustuksen perusteella, jonka juuri olemme esittäneet, osoittaisivat suvaitsevaisuutta meikäläisiä kohtaan. Eiväthän vanhat kirkkosäännötkään ole niin ankaria, että vaatisivat samoja kirkollisia tapoja kaikkialla. Kaikkien kirkkojen tavat eivät liioin ole koskaan olleet samankaltaiset. Siitä huolimatta meillä on suurimmalta osalta tunnollisesti säilytetty vanhat tavat. Sellainen väite, että me olemme poistaneet kaikki seremoniat ja vanhan kirkollisen järjestyksen, on näet parjauspuhetta. Julkisesti on sen sijaan valitettu, että yleisissä kirkkotavoissa esiintyy tiettyjä väärinkäytöksiä. Koska omatunto ei ole sallinut niiden hyväksymistä, niitä on osittain korjattu.

Etusivu: kaikki tunnustuskirjat

Tiesitkö?

Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana) on evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja. Usein muita tunnustuskirjoja on pidetty Augsburgin tunnustuksen kommentaareina.

Muilla kielillä

Ruotsiksi

Englanniksi

Saksaksi

Latinaksi

(Suomen ev.lut. kirkko ei vastaa tämän sivuston ulkopuolelle johtavien linkkien sisällöstä.)

Tämä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen käännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.


This translation of The Liber Concordiae is copyrighted by Kirkon keskusrahasto.